Kirjoittanut Amy O’Donnell, Newcastle University, Yhdistynyt kuningaskunta

Alkoholin käyttö on vähentynyt joissakin Euroopan maissa, erityisesti nuorten keskuudessa. Alkoholin suurkulutus on silti yhä terveysriski ja lyhentää elinikää. Yksinkertaisilla neuvoilla suurkuluttajia voidaan auttaa vähentämään alkoholin käyttöä, erityisesti jos neuvoja antaa lääkäri tai sairaanhoitaja. Lyhyeen alkoholineuvontaan (engl. alcohol brief advice) kuuluu lyhyt, näyttöön perustuva strukturoitu keskustelu, jonka tarkoitus on motivoida ja tukea potilasta muuttamaan alkoholin käyttöään ja vähentämään siihen liittyviä riskejä. Emme ole vielä saaneet selville, mitkä asiat ovat näissä keskusteluissa kaikkein keskeisimpiä, mutta henkilökohtainen palaute alkoholin käytöstä ja kehotus seurata omaa juomista vaikuttavat erityisen tehokkailta.

Tutkimusnäyttöön perustuvien hoitomenetelmien ja interventioiden tuominen osaksi terveydenhuoltoa on kuitenkin hidasta ja mutkikasta. On arvioitu, että kestää keskimäärin 17 vuotta, kunnes tutkimustieto löytää tiensä kliiniseen työhön. Lyhyttä alkoholineuvontaa on tutkittu kolmekymmentä vuotta ja siitä on tehty yli 70 satunnaistettua kokeellista tutkimusta sekä lukuisia katsauksia näihin tutkimuksiin, mutta se ei vieläkään ole maailmanlaajuisesti käytössä perusterveydenhuollossa. Jotta ymmärtäisimme miksi, ongelmaa täytyy tarkastella eri näkökulmista, mukaan lukien kliinikoiden ja potilaiden näkökulmista.

Millaisia haasteita lyhyen alkoholineuvonnan antajat ja saajat siis kohtaavat?

Usein yleislääkärit ja sairaanhoitajat sanovat, ettei ole tarpeeksi aikaa, koulutusta tai taloudellisia resursseja potilaiden neuvontaan. Silti rahoituksen lisääminen ei välttämättä edesauta asiaa merkittävästi. Eräässä uudessa tutkimuksessa selvisi, että taloudellisilla kannustimilla oli tuskin mitään vaikutusta menetelmän käyttöön Englannin perusterveydenhuollossa. Muissa tutkimuksissa on havaittu, että käytäntöihin vaikuttavat ehkä pikemminkin kliinikoiden asenteet ja uskomukset siitä, mikä on alkoholista keskustelemisen merkitys ja hyöty tavallisessa potilasneuvonnassa ja kuinka sensitiivinen aihe on. Esimerkiksi jotkut lääkärit epäilevät, että potilaat tai ainakaan alkoholin suurkuluttajat eivät halua kuulla neuvoja. Syynä tähän on osin se, että psykologisten menetelmien ei uskota vaikuttavan tehokkaasti alkoholin käyttöön. Lisäksi lääkärit pelkäävät, että potilas loukkaantuu, jos alkoholin käytön ottaa puheeksi.

Potilaiden näkökulmia tähän on tutkittu vähemmän. Tutkimusten mukaan useimpien mielestä lääkärin tai hoitajan sopii kyllä kysyä alkoholin käytöstä, ja elintapaneuvontaa pidetään tärkeänä osana terveydenhuoltoa, erityisesti jos potilaalla on perussairauksia ja/tai alkoholiin liittyviä terveysongelmia. Joidenkin lääkärien tavoin myös potilaat ajattelevat, että suurkuluttajat eivät ehkä halua keskustella alkoholin käytöstä terveydenhuollossa – ainakaan rehellisesti. Suurempi haaste on kuitenkin se, että monet potilaat eivät tiedä kovin tarkkaan, kuinka paljon juovat. Tämä johtuu osin siitä, että viinilasillisen tai gin tonicin alkoholimäärää on melko vaikeaa laskea, ja määrät helposti hämärtyvät, kun juomia kaadetaan kotona ilman mittoja.

Asiaan vaikuttaa myös se, että emme yleensä ajattele alkoholin käyttöä vaivojen ja sairauksien riskien näkökulmasta (kuten kliinikot, kansanterveysasiantuntijat tai epidemiologit), vaan siitä näkökulmasta, kuinka keskeinen sen rooli on hauskanpidossa, nautinnossa ja juhlimisessa. Tämän vuoksi jotkut potilaat voivat olla vastahakoisia tunnistamaan juovansa liikaa ja kyseenalaistavat terveydenhuollon kehotukset juoda vähemmän. Potilaat myös kertovat käyttävänsä jo monenlaisia keinoja juodakseen vähemmän, mutta pitävät näitä perheen, ystävien ja sosiaalisten ryhmien tuomana elämänviisautena. Niinpä lääkärien tai hoitajien neuvot saattavat joskus tuntua irrallisilta oikeasta elämästä ja siksi hyödyttömiltä.

Suosituksia käytäntöön

Kuinka näitä näkökulmia, havaintoja ja kokemuksia siis voidaan hyödyntää, jotta lyhyttä alkoholineuvontaa lisättäisiin perusterveydenhuollossa?

• Ensinnäkin on ihan okei kysyä juomisesta. Ei ole juuri näyttöä siitä, että potilaat loukkaantuisivat tästä.
• Kysy miten ja miksi potilas itse asiassa juo, älä pelkästään kuinka paljon. Neuvoistasi tulee merkityksellisempiä, kun tunnistat potilaan juomiseen vaikuttavat sosiaaliset ja kulttuuriset arvot.
• Riippuen siitä, millaisissa tilanteissa potilas yleensä juo paljon, auta kehittämään ennalta ehkäiseviä strategioita, jotka tähtäävät erityisesti näihin kriittisiin tilanteisiin. Jos mahdollista, rakenna näitä strategioita niiden taktiikoiden ympärille, joita monet potilaat jo pitävät sopivina ja tehokkaina: esimerkiksi juomisen rajoittaminen tietyissä tilanteissa (kuten kotona) tai tiettyjen ihmisten seurassa (esimerkiksi, kun paikalla on lapsia).
• Aikaa on potilaskohtaamisissa aina rajallisesti. Anna neuvontaa ensisijaisesti silloin, kun potilaalla on suurkulutukseen liittyviä vaivoja, kuten korkea verenpaine, mielenterveysongelmia tai vatsavaivoja. Näin resursseja voidaan kohdentaa, ja tämä voi olla myös potilaan näkökulmasta hyväksyttävämpää ja saada heidät helpommin mukaan.

[Suomennos: Marleena Vornanen]