Kirjoittanut Bart Verkuil, Leidenin yliopiston kliinisen psykologian laitos, Alankomaat ja PEP Group, Noordwijk, Alankomaat
Mitä jos saan tartunnan ja joudun sairaalaan? Mitä jos en pysty maksamaan laskujani muutaman kuukauden päästä? Millä tavalla korona-ajan sulkutila vaikuttaa lasteni terveyteen?
Koronaviruksen uhkan vaikutus useimpien ihmisten elämään on suuri. Kun määritetään tarpeellisia toimenpiteitä ja arvioidaan ihmisiin kohdistuvia riskejä, tieteentekijät käyttävät tilastollisia malleja ymmärtääkseen viruksen leviämistä. Tämä tietenkin auttaa hallitsemaan pandemiaa. On huomionarvoista, että ihmiset yksilöinä toimivat jatkuvasti kuten tieteentekijät, mutta automaattisemmin: ihmismielen voi nähdä “ennustekoneena”, joka arvioi koko ajan, onko itse vaarassa saada tartunnan, menettää työn tai joutua arvostelun kohteeksi. Riskien arvioinnissa on kuitenkin suuria yksilöllisiä eroja, ja joidenkin ihmisten arviot kiertyvät voimakkaiksi huoliksi.
Miksi jotkut ovat alttiimpia murehtimaan kuin toiset? Viimeaikainen käsitys evoluutioteoriasta esittää, että stressi ja huoli ovat itse asiassa hyvin tavallisia ja loogisia – jopa ensisijaisia – reaktioita uhkaan. Tulevaisuutta ennustaessa meillä kaikilla on taipumus varovaisuuteen. Tämä johtuu siitä, että muinaisina aikoina vain ne ihmiset, jotka suhtautuivat uhkiin varovaisesti, onnistuivat selviytymään. Nämä varovaiset ihmiset jatkoivat geenejään seuraaville sukupolville. Viime aikoina esitetyn GUTS-teorian (Generalized Unsafety Theory of Stress, GUTS) mukaan ei pitäisi kysyä “miksi ihmiset murehtivat”, vaan “miksi jotkut ihmiset eivät pysty hillitsemään tätä loogista reaktiota uhkaan ja epävarmuuteen”.
Vastaus näyttää olevan kyvyssä tunnistaa turvan merkkejä. Murehtiminen lakkaa vasta, kun ihminen havaitsee selviä merkkejä siitä, että on turvassa. Riskejä ennustaessa ihminen kiinnittää huomiota sekä vaaran että turvan merkkeihin, mutta jälkimmäinen on jätetty pitkään huomiotta stressiä hahmottavissa malleissa. Tähän perustuen GUTS-teoria esittää, että murehtimista helpottaa juuri turvan havaitseminen. Jos turvaa ei havaitse, murehtiminen jatkuu. Neurobiologiset tutkimukset osoittavat, että kun ihminen havaitsee turvaa, etuotsalohkon aivokuori alkaa hillitä stressireaktiota. Tästä näkökulmasta katsottuna voi väittää, että kliinikoiden täytyy huomioida se, kuinka paljon turvaa potilas kokee päivittäisessä elämässään. GUTS-teoria esittää, että on olemassa useita turvan lähteitä.
Turvallisuuden tunteen määrä on ensinnäkin sidoksissa yksilön historiaan. Turvallisessa ympäristössä kasvava yksilö oppii vähitellen, että hänen maailmansa on turvallinen paikka, joka on ennustettavissa ja hallittavissa (ainakin jossain määrin). Hän oppii muodostamaan läheisiä siteitä toisiin ihmisiin. Hän oppii, että toiset välittävät ja ovat turvallisia ja ystävällisiä. Kaikki eivät kuitenkaan kasva turvallisissa ympäristöissä. Lapsuuden stressikokemukset vaikuttavat turvallisuuden tunteeseen ja altistavat murehtimiselle myöhemmin elämässä.
On kuitenkin muitakin turvan lähteitä. Turvaa voi saada kannattelevasta sosiaalisesta verkostosta. Ihminen kehittyi elämällä ryhmissä, joten ystävällisten ihmisten seura hillitsee stressijärjestelmää enemmän kuin yksin oleminen. Myös halailu lievittää stressireaktiota.
Yksi turvan lähteistä on kehossa: fyysinen kunto. Aktiivisesti liikkuvat ihmiset kestävät stressiä paremmin. He saattavat tuntea olonsa turvallisemmaksi yksinkertaisesti siksi, koska pystyvät kohtaamaan fyysisiä uhkia paremmin. On helppo kuvitella, että ammoisina aikoina terveydeltään heikon ihmisen täytyi seurata ympäristöään saalistajien varalta paljon tarkemmin kuin hyväkuntoisen ja terveen ihmisen, joka pystyi helpommin juoksemaan saalistajaa pakoon.
Viimeinen turvan lähde on yhteys luontoon. Ihmiset kehittyivät luonnollisissa ympäristöissä, eivät kaupunkiympäristöissä. Luonnolliset ympäristöt saattoivat evoluution saatossa tarjota turvavihjeitä (piilopaikat, näköalat, pakoreitit).
Sosiaaliset verkostot, liikunnan harrastaminen, yhteys luontoon… Juuri nämä turvan lähteet ovat olleet vaikeammin saavutettavissa sulkutilojen aikana monissa maissa.
Yhtenä GUTS-mallia muotoilleista tutkijoista ja kliinistä työtä tekevänä psykologina väitän, että nämä näkökulmat ovat muuttaneet työskentelytapani murehtivien potilaiden kanssa. Tavallisten kognitiivis-behavioraalisten interventioiden (kuten huolien kirjoittaminen paperille ja niiden järkevyyden kyseenalaistaminen) ja mindfulness- ja rentoutusharjoitusten lisäksi GUTS painottaa useita kiinnostavia tapoja käsitellä murehtimista.
Suosituksia käytäntöön
-Ota huomioon, että huoli on normaali ja tavallinen reaktio uuteen, epävarmuuteen ja uhkaan. On parempi normalisoida kuin patologisoida huolta. Yritykset tukahduttaa huolestuneisuutta erilaisilla vippaskonsteilla vain pahentavat tilannetta.
-Tutustu potilaan henkilöhistorian turvallisuuteen. Oppiko potilas turvaa kasvuympäristössään? Tämä määrittää sen, kuinka nopeasti muutoksen voi odottaa tapahtuvan. Toiset vain ovat haavoittuvampia murehtimiselle aiempien oppimiskokemustensa takia, tai koska ovat synnynnäisesti tunne-elämältään herkempiä. Ota tämä haavoittuvuus huomioon, jotta potilaasi eivät pettyisi.
-Älä unohda kehoa: säännöllinen liikunta voi auttaa potilasta tuntemaan mielensä rauhallisemmaksi, myös pitkällä aikavälillä. Liikkua kannattaa mieluiten ulkona vihreässä ympäristössä.
-Motivoi potilaita avautumaan huolistaan. Murehtijat saattavat tuntea yksinäisyyttä ja häpeää. Kun motivoit heitä puhumaan huolistaan muiden kanssa, se saattaa ensinnäkin lisätä heidän saamaansa tukea ja toiseksi johtaa kokemuksiin, joissa uhkaavat ennustukset (“hän nauraa minulle tämän takia”) muuttuvat turvallisiksi oppimiskokemuksiksi (“hän suhtautuikin hyvin ja auttoi minua”).
-Selvennä, että huoli itsessään saattaa joskus lisätä hallinnan tunnetta (“minun täytyy tehdä jotain… ainakin murehtia sitä”), mutta tämä voi olla valheellinen turvallisuuden tunne. Auta ihmisiä tunnistamaan, että joihinkin asioihin ei voi vaikuttaa – mikä voi tuntua vaikealta – ja että hyväksynnän ja myötätunnon harjoittaminen on keskeistä.
[Suomennos: Marleena Vornanen]
