Uncategorized

Kun lääkäri ja potilas eivät kohtaa kommunikaatiossa

Anne Marie Plass, University Medical Center of Göttingen, Saksa

Ihotautilääkäri, joka toimi psoriasisasiantuntijana yliopistollisessa sairaalassa, harmitteli kuinka potilaat eivät noudata hoitomääräyksiä siitä huolimatta, että heidän kanssaan on yhdessä sovittu hoidosta ja sen tavoitteista. 

Yhteisellä päätöksenteolla viitataan siihen, kuinka terveydenhuollon edustaja ja potilas käyvät keskustelua sairauden hoitamisen vaihtoehtoisista toteutustavoista. Sekä potilas että terveydenhuollon ammattilainen ottavat osaa hoitoa koskeviin päätöksiin ja potilasta kannustetaan arvioimaan erilaisia vaihtoehtoja saamansa tiedon perusteella. Yhteinen päätöksenteko on saavuttanut suosiota hyvänä terveydenhuollon toteuttamisen käytänteenä, koska se asettaa potilaan hoidon keskiöön ja sen on havaittu lisäävän luottamusta hoitohenkilökuntaa kohtaan sekä hoitoon sitoutumista.

Yhteistä päätöksentekoprosessia kuvaa jaettu ymmärrys ja luottamus. Lääkäri ja potilas ovat tasa-arvoisessa asemassa ja he molemmat tuovat keskusteluun asiantuntemuksensa ja kokemuksensa. Prosessissa lääkäri toimii lääketieteen ja terveydenhuollon ammattilaisena ja potilas oman elämäntilanteensa asiantuntijana. Vaikka monet terveydenhuollon ammattilaiset kertovat pyrkivänsä yhteiseen päätöksentekoon, potilaiden kokemukset päätöksenteosta eivät kuitenkaan tyypillisesti vastaa lääkäreiden kokemuksia.

Tämä ihotautilääkäri osallisti potilaansa hoitoa koskevaan päätöksentekoon ja huomioi potilaiden yksilölliset toiveet hoitoa koskien. Tästä huolimatta potilaat eivät aina noudattaneet yhteisesti sovittua hoitoa. Ihotautilääkäri kertoi, että hänellä on tapana aloittaa keskustelu hoitoa koskevista vaihtoehdoista jo hyvin varhaisessa vaiheessa vastaanottoa.

Joskus potilaat tarvitsevat aikaa sulatellakseen saamaansa tietoa, ennen kuin he pystyvät tekemään päätöksen ja sitoutumaan siihen. Näin on varsinkin silloin, jos on epävarmaa, kuinka heidän sairautensa tulee etenemään ja heidän tarvitsee ajatella sellaisia tulevaisuuteen sijoittuvia lopputulemia, joista heillä ei ole aikaisempaa kokemusta. Yhteisen päätöksentekoprosessin tehokkuutta voidaankin parantaa tiedottamalla potilaita tästä prosessista hyvissä ajoin etukäteen, jotta erilaisten vaihtoehtojen punnitseminen ei tule potilaille yllätyksenä.

Auttaakseen potilaitaan tekemään heille sopivia päätöksiä, ihotautilääkäri ehdotti, että potilaat asettaisivat parantumiselle prosentuaalisia tavoitteita (esim. 10% tai 20% parannus lähtötilanteeseen). Tavoitteen asettamisen jälkeen lääkäri selitti, millaisella hoidolla kyseinen tavoite on saavutettavissa. Tästäkin lähestymistavasta huolimatta osa potilasta ei noudattanut heille määrättyä hoitoa. Olisiko mahdollista, että paranemista on haastavaa hahmottaa prosentuaalisesti?

Osa ongelmaa voi olla siinä, että terveydenhuollon ammattilaiset käyttävät terminologiaa, jota potilaat eivät välttämättä ymmärrä. On havaittu, että noin puolet potilaista kokee haastavaksi lääketieteellisen ammattisanaston ymmärtämisen. Tämän lisäksi on havaittu, että potilaat eivät aina täysin ymmärrä oireita tai toimintakykyä kartoittavien itsearviointimenetelmien kysymyksiä: potilas saattaa merkitä kyselylomakkeeseen, että hän ei kykene kävelemään 500 metriä, vaikka myöhemmin haastattelussa kertookin kävelevänsä usein yli tunnin kestoisia matkoja.

Ihotautilääkäriä neuvottiin, että potilaan kannalta selkeämpi tavoite voisi olla vaikkapa se, että potilas kykenee hoidon loputtua esimerkiksi kättelemään tai käyttämään lyhythihaisia paitoja, ja että potilaita tulisi mahdollisuuksien mukaan informoida tulevasta päätöksentekoprosessista jo etukäteen.

 On tärkeää, että hoitohenkilökunta kiinnittää huomiota potilaiden ymmärrykseen omaan hoitoaan koskien ja suosii selkeää kielenkäyttöä ammattisanaston sijasta. On potilaiden edun mukaista, että heille kommunikoidaan termistöllä, joka on heille ennestään tuttu ja jota he itsekin käyttävät.

Käytännön suosituksia:

  • Potilaiden osallistaminen hoitoa koskevaan päätöksentekoon voi lisätä hoitoon sitoutumista ja hoidon tehokkuutta.
  • Käytä sanoja, joita potilaat itsekin käyttävät, ja vältä ammattisanastoa.
  • Pidä mielessä mahdollisuus, että potilas ei ymmärrä sanomaasi, ja tarkista potilaan ymmärrys.
  • Tarjoa potilaille aikaa ja helposti ymmärrettävää tietoa, jotta he voivat valmistautua päätöksentekoon.
  • Kerro potilaille hyvissä ajoin etukäteen siitä, mitä heiltä odotetaan yhteisessä päätöksenteossa.

Käännös: Kia Gluschkoff

Please follow and like us: