Kirjoittanut Stephan Dombrowski, New Brunswickin Yliopisto, Kanada

Kävele kuolemaa pakoon

Käveleminen on ihmisen perusliikuntamuoto ja se on yhteydessä lukuisiin terveyshyötyihin. Tutkittu tieto osoittaa, että paljon kävelevillä on esimerkiksi pienempi todennäköisyys kuolla ennenaikaisesti. Toisin sanoen kuolemaa on mahdollista kävellä pakoon, ainakin jonkin aikaa.

Käveleminen ja aivohalvaus

Käveleminen voi olla erityisen hyödyllistä aivohalvauskohtauksen jälkeen, sillä säännöllinen liikunta voi edistää halvauksesta toipumista ja pienentää sen uusiutumisen riskiä. Säännöllinen liikunta edistää myös yleisesti terveyttä, hyvinvointia ja toimintakykyä, mikä on tärkeää, sillä aivohalvaus on yleisimpiä aikuisten toimintakyvyn alenemisen syitä. Liikunnan merkittävistä hyödyistä huolimatta aivohalvauksen saaneet istuvat muita ikätovereitaan enemmän, peräti 75% valveillaoloajastaan. Kävely voisi olla aivohalvauksen saaneille sopiva liikuntamuoto, sillä heistä 95% pystyy kävelemään 11 viikon sisällä halvauskohtauksesta. Lisäksi monet halvauksen saaneista pitävät kävelemisestä. He näkevät sen helposti toteutettavana, mielekkäänä ja usein myös sosiaalisena liikuntamuotona. Kuinka aivohalvauksen saaneita voisi siis rohkaista ja tukea kävelemään enemmän?   

Et tule koskaan kävelemään yksin

Äkillinen sairaskohtaus, kuten aivohalvaus, vaikutta kohtauksen saaneen lisäksi hänen läheisiinsä, kuten puolisoon, perheenjäseniin ja ystäviin. Haasteita, kuten terveyshuolia, kohdattaessa ihmiset usein kuitenkin tukevat toisiaan. He voivat esimerkiksi tukea toinen toistaan kohtauksen seurausten käsittelyssä ja toipumisprosessissa. Tutkimusnäyttö osoittaa, että halvauskohtauksen jälkeisen liikunnan aloittamisessa onnistuneet ovat usein saaneet kumppaniltaan tukea. Kumppanit käyttivät tervettä järkeään ja intuitiivisesti hyödynsivät tehokkaita käyttäytymisen muuttamisen tekniikoita, kuten tavoitteen asettamista, seurantaa ja palautteen antoa auttaakseen aivohalvauksen saanutta yhteisille kävelyille. Laadullisissa tutkimuksissa selvisi, että kumppanit pyrkivät tekniikoita käyttämällä elvyttämään halvausta edeltävät yhteiset aktiviteetit. Tämän kaltaisia interventiomuotoja, joissa kaksi yksilöä (aivohalvauksen saanut ja tämän kumppani) pyrkii kohti samaa päämäärää (kävelemisen lisääminen), kutsutaan ’dyadisiksi’ interventioksi. Voisiko dyadisten interventioiden määrää kasvattaa ja niiden systemaattisuutta lisätä?

Hyödynnä jo toimivaksi todettua

Dyadisten interventioiden systematisoimiseksi luotiin 12-viikkoa kestävä We Walk -interventio, jonka tavoitteena oli kasvattaa aivohalvauksen saaneiden kävelyä ulkona. Interventio kehitettiin yksilökeskeisiä periaatteita noudattaen ja psykologian teoriaan perustuen. Interventiossa koulutettu fasilitaattori, aivohalvauksen saanut ja tämän kumppani kokoontuivat, tekivät erilaisia tehtäviä ja kävivät läpi systemaattisesti jäsennetyn listan erilaisia käyttäytymisen muuttamisen tekniikoita, kuten seuranta, tavoitteen asettaminen ja toiminnan suunnittelu. Interventioon osallistuneet kokivat sen toteuttamiskelpoiseksi. Sekä aivohalvauksen saaneet että heidän kumppaninsa ymmärsivät dyadisten menetelmien hyödyt ja kokivat niiden käytön hyväksyttävänä interventiomuotona. We walk -intervention käyttö kävelyn uudelleen aloittamisen tukemisessa vaikuttaa lupaavalta, mutta lisätutkimusten valmistumista odotellessa on hyvä pysähtyä pohtimaan jo tähän asti opittua.

Dyadiset interventiot ovat hyödyllisiä mutta monimutkaisia

Dyadiset interventiot ovat monimutkaisia sillä ne kohdistuvat useaan henkilöön, ja niissä rakennetaan jo olemassa olevien ihmissuhteiden päälle. Intervention perustuminen olemassa olevalle suhteelle on monella tapaa hyödyllistä. Samalla on huomioitava, että ihmissuhteen rakenteet voivat vaikuttaa intervention luonteeseen ja sen onnistumiseen. Ihmissuhteen kannalta merkittäviä rakenteita ovat esimerkiksi molemminpuolinen luottamus, rehellisyys, kunnioitus ja kommunikaatiotavat. Näihin seikkoihin ei dyadisissa interventioissa tyypillisesti ehditä vaikuttaa. Käytännön esimerkkinä jotkut We Walk -interventioon osallistuneista nostivat esiin, että jatkuva kävelystä muistuttaminen voi tuntua kannustamisen sijaan nalkuttamiselta, etenkin jos tavoitteisiin ei olla päästy. Nalkuttaminen ei löydy käyttäytymisen muuttamisen tekniikoiden taksonomiasta, eikä sitä suunniteltu käytettäväksi We Walk-interventiossa, mutta kannustaminen voi tietyissä tilanteissa tuntua siltä. Onnistuakseen, dyadisia interventioita tarjoavan on tärkeä pyrkiä tarjoamaan sosiaalinen tuki tavalla, joka kohtaa halvauksen saaneen henkilön tarpeet ja huomioida tämän kokemukset osana prosessia. 

Käytännön vinkit dyadisen kävely-intervention toteuttamiseen

1. Kävele kohti elämää, ei kuolemaa: Huomioi, että käveleminen on monelle, myös liikuntarajoitteiselle, sopiva liikuntamuoto ja sen lisäämistä kannattaa harkita ensisijaisena tavoitteena.
2. Hyödynnä ’oikeassa maailmassa’ toimiviksi todettuja menetelmiä: Monet ovat onnistuneesti käyttäneet käyttäytymisen muuttamisen tekniikoita intuitiivisesti. ’Oikeassa maailmassa’ toimivien tekniikoiden käyttämisestä voisi hyötyä moni muukin.
3. Pyri systemaattisuuteen: Systemaattisuus toimivien tekniikoiden hyödyntämisessä voi edesauttaa toimivien strategioiden levittämisessä. Tässä terveysalan ammattilaiset ovat tärkeässä roolissa tukemassa käyttäytymisen muutosta dyadisissa interventioissa. He voivat ohjata parin keskustelua ja sopimuksentekoa liittyen yhteisiin kävelytavoitteisiin ja niiden toteuttamisen suunnitteluun sekä ohjata pohdintaa liittyen kehittymiseen, tavoitteiden ja suunnitelmien arviointiin ja niiden muokkaamiseen.
4. Olemassa olevat ihmissuhderakenteet vaikuttavat lopputulokseen: Muutosta helpottavat ihmissuhteet perustuvat yhteiseen sitoutumiseen, molemminpuoliseen tukeen ja kunnioitukseen ja halukkuuteen yhdessä luoda motivoivia tavoitteita ja mahdollisuuksia kävelyn lisäämiseksi arjessa. ’Kävely-kumppanin’ valmius joustaa ja mukautua halvaantuneen sen hetkiseen toimintakykyyn on myös tärkeää.
5. Tue yhteistyötä tehden: ’Kävely-kumppaneiden’ tulisi tukea halvauksen saanutta valitsemaan itselleen merkityksellisiä tavoitteita, joiden päälle kävelytapoja on helppo rakentaa. Tavoitteet, kuten käveleminen ruokakauppaan tai kierros puiston ympäri voivat motivoida halvauksen saanutta paremmin kuin vaikkapa askelmäärän mittaaminen. Merkitykselliset tavoitteet auttavat motivaation ylläpitämisessä. 

[Suomennos: Eleonoora Hintsa]