Kerry Chamberlain, Massey University, Auckland, Uusi-Seelanti

Siitä, mitä ihmiset tekevät lääkkeilleen kotona, on yllättävän vähän tutkimustietoa. Vaikka esimerkiksi osaa lääkkeistä säännellään resepteillä, lääkkeiden hankkimisen jälkeen niiden käyttöä kotona ei valvota millään tavalla – ainoastaan oletetaan, että ne käytetään lääkemääräyksen mukaisesti. Reseptilääkkeiden lisäksi monella voi olla käytössä reseptivapaita lääkkeitä (esim. kipulääkkeet), vaihtoehtoisten hoitomuotojen tuotteita (esim. homeopaattiset valmisteet) tai muita terveysvalmisteita, joita ei lueta varsinaisiksi lääkkeiksi (esim. lisäravinteet, probiootit). Erilaisten lääkinnällisten valmisteiden saatavuudessa on myös huomattavia eroja eri maiden välillä.

Lääkevalmisteisiin ja niiden käyttöön vaikuttavat monet sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät, ja siksi lääkkeitä ei tulisi ajatella vain siitä näkökulmasta, että ne ovat ainoastaan välineitä jonkin sairauden parantamiseksi. Lääkkeiden annos-vastesuhteissa on huomattavaa vaihtelua: joillain lääkeaineilla on suuri terapeuttinen leveys (esim. parasetamoli), mikä tarkoittaa sitä, että hoitoannoksen ylittäminen ei johda herkästi haittavaikutuksiin, kun taas toisilla lääkeaineilla terapeuttinen leveys on kapea (esim. levotyroksiini), jolloin pienikin hoitoannoksen ylitys voi aiheuttaa merkittäviä haittoja. Kaikilla lääkevalmisteilla voi kuitenkin olla haittavaikutuksia; jotkut niistä voivat olla mietoja ja jopa huomaamattomia, toiset vakavampia. Sen lisäksi että lääkkeiden vaikutuksissa on eroja, myös ihmiset eroavat toisistaan sen suhteen, kuinka hyvin lääke heillä toimii, ja lääkkeen toimivuus voi myös muuttua ajan mittaan sen käytön seurauksena.

 

Vain noin puolet lääkkeistä otetaan lääkemääräyksen mukaisesti. Tähän vaikuttavat useat syyt, kuten lääkkeiden sivuvaikutukset tai huolet riippuvuuden kehittymisestä, mutta myös esimerkiksi uskomukset sairauksia, lääkkeitä ja erilaisia hoitomuotoja kohtaan. Tämän takia on tärkeää ymmärtää, kuinka lääkkeiden käyttäjät suhtautuvat lääkkeisiin ja niiden ottamiseen. Eräässä tutkimuksessa kartoitettiin 55 uusiseelantilaisen kotitalouden jäsenten asenteita lääkkeitä ja niiden käyttöä kohtaan sekä sitä, minkälaisia lääkkeitä näissä kotitalouksissa oli ja miten niitä säilytettiin. Tutkimuksen päähavainnot olivat:

 

 

• Kotitalouksissa oli tyypillisesti laaja valikoima erilaisia lääkevalmisteita, kuten reseptilääkkeitä, vapaasti saatavia lääkkeitä ja vaihtoehtoishoitojen tuotteita. Perheenjäsenten yhteiskäytössä olevia lääkkeitä säilytettiin usein jossain keskeisessä paikassa kotona (kuten keittiössä tai olohuoneessa), henkilökohtaisia lääkkeitä yksityisemmissä tiloissa (makuuhuoneessa tai kylpyhuoneessa), kun taas vanhentuneet lääkkeet oli tyypillisesti sijoitettu vielä sivummalle kaappeihin tai varastotiloihin. Lääkkeiden sijoittelu kotona heijasteli kunkin kotitalouden perhesuhteita ja hoitokäytäntöjä.
• Ihmisten asenteissa lääkkeitä kohtaan ja siinä, kuinka he näitä lääkkeitä käyttivät, oli huomattavia eroavaisuuksia. Lääkkeestä ja hoidettavasta sairaudesta riippuen jotkut saattoivat vastustaa lääkkeen käyttöä, toiset käyttivät lääkettä määräyksen mukaisesti, ja jotkut vain alkuperäistä määräystä mukaillen.

○    Esimerkiksi antibioottien käyttöä saatettiin vastustaa: “En pidä antibioottien ottamisesta… niitä tulisi käyttää vain hätätapauksessa”.

○    Psykotrooppisten lääkkeiden käyttäjät saattoivat pienentää käyttöannostaan tai lopettaa käytön kokonaan sivuvaikutusten tai riippuvuuden kehittymisen takia: “Halusin säilyttää toimintakykyni… Tämän tehdäkseni jouduin lopettamaan lääkityksen kokonaan”.

○    Vaihtoehtoisia hoitomuotoja käyttävät saattoivat irtisanoutua koululääketieteen hoidoista: “Mieluummin kokeilen kaikkea muuta tai vain odotan, mutta en halua koskea lääkkeisiin”.

○    Jotkut muokkasivat lääkeannostusta oireiden mukaan: “Vaikka minulle määrättiin korkeampi annostus, päätin että yritän pärjätä mahdollisimman matalalla annostuksella”.

• Asenteet ja käsitykset lääkkeiden arvosta ja lääkkeiden asemasta yhteiskunnassa vaikuttivat lääkkeiden käyttötapoihin. Lääkkeisiin saatettiin liittää pelkoa ja ahdistusta sen seurauksena, kuinka niistä puhutaan julkisuudessa “epäluonnollisina” valmisteina, mutta toisaalta lääkkeisiin saatettiin suhtautua tarpeellisina, “tasapainon” palauttavina tuotteina. Lääkkeisiin liitettiin myös moraaliarvioita: näin tapahtui varsinkin silloin, jos lääkkeiden ajateltiin edustavan “välttämätöntä pahaa” tai jos lääkkeiden käyttöön yhdistettiin moraalinen heikkous ja sairauden stigmatisaatio.

 

Kaiken kaikkiaan lääkkeiden käyttöön ja lääkkeisiin kohdistuviin asenteisiin näyttävät vaikuttavan niin yksilön sairauden ominaispiirteet kuin henkilökohtaiset uskomukset ja arvotkin (ts. narratiivit lääkkeiden käyttöä koskien). Tällainen “maallikkofarmakologia” ohjaa sitä, mitä lääkkeille tehdään kotioloissa. Se edustaa sosiaalisen rakentumisen näkökulmaa, joka valitettavasti puuttuu monista lähestymistavoista lääkkeiden käyttöä koskien.

 

Käytännön suosituksia

• Terveyspsykologian ammattilaisten on hyvä ymmärtää, että lääkkeiden käyttöön vaikuttavat useat sosiaaliset ja kulttuuriset tekijät.
• Lääkkeiden käyttöä tulisi tarkastella tilannetekijät huomioiden, kiinnittämällä huomiota esimerkiksi yksilöiden arjen käytäntöihin. Lääkkeiden käyttötapoja muutettaessa on tärkeää keskustella näistä arjen käytännöistä ja tunnistaa niitä, ja tätä kautta muodostaa yksilölliseen tilanteeseen sopivat keinot tukea lääkemääräysten noudattamista.
• Potilaan kanssa on hyvä keskustella avoimesti lääkkeiden käyttöön liittyen, jotta häntä voidaan tukea oikealla tavalla lääkemääräysten noudattamisessa arjessa. Oleellista on ymmärtää potilaan henkilökohtaisia arvoja ja asenteita sairautta, lääkkeitä ja lääkkeidenkäyttöä kohtaan.

 

 

Käännös: Kia Gluschkoff