Dr Gjalt-Jorn Peters, Open University, Netherlands

Pelottelu on yleinen keino, kun halutaan muuttaa ihmisten käyttäytymistä. Uhkaavia ja pelkoa herättäviä kuvia ja viestejä on käytössä mm. tupakka-askeissa kuten myös turvavöiden käyttöä edistävissä ja päihteiden käyttöä vastustavissa kampanjoissa. Pelottelun suosiosta ja laajasta käytöstä huolimatta tutkimusnäyttö osoittaa, että se ei välttämättä ole paras tapa käyttäytymisen muuttamiseen tai tiedon ja tietoisuuden lisäämiseen. Miten niin? Eikö ihmisten tulisi pelätä asioita, jotka voivat vaarantaa heidän terveytensä? Ei kai kukaan riskit oikeasti ymmärtävä tupakoisi, ajaisi autossa ilman turvavyötä, tai käyttäisi huumeita – eihän?

Pelottelun viehätys

Yksi syy pelottelukeinojen käytön takana on, että ihmiset usein kuvittelevat tietävänsä, miten muut toimivat. Ajatellaan, että se mikä toimii minulle (ja estää minua tekemästä tyhmyyksiä kuten terveydelleni haitallisia asioita), toimii myös toisille. ”Jos ihmiset vain tietäisivät riskit…” Tietenkin useimpien terveydelle haitallisten tekojen riskeistä tulee jo tietoa monesta tuutista: mediasta, koulusta, sosiaalisista verkostoista… Eivätkö eri kanavat ja niissä pyörivät kampanjat tavoita riskissä olevia ihmisiä? Vai eivätkö viestit ole tarpeeksi voimakkaita?

Taustalla olevan ajattelun mukaan mitä räväkämpi ja hurjempi viesti, sitä paremmin se menee läpi ja pysäyttää kuulijan miettimään kahteen kertaan ennen kuin ryhtyy kokeilemaan tupakkaa tai vetämään huumeita. Kun tavallisilta ihmisiltä kysyy, mikä toimisi heillä ja saisi pidättäytymään epäterveellisistä teoista, tämä onkin usein juuri yksi suosituimmista vastauksista. Kuitenkin jo jonkin aikaa on tiedetty, että vastausten taustalla oleva itsetutkiskelu on puutteellista: ihmiset eivät useinkaan tunnista tekojensa varsinaisia syitä. Voi olla erittäin hyödyllistä kuunnella kohderyhmän ajatuksia siitä, mikä saa heidät toimimaan tai olemaan toimimatta epäterveellisesti, ja heidän ottamisensa mukaan tutkimuksen suunnitteluun on yksi onnistumisen edellytyksistä. Tavalliset ihmiset EIVÄT kuitenkaan ole käyttäytymisen muutoksen keinojen asiantuntijoita, eikä heille tulisi sälyttää vastuuta niiden valinnasta.

Sen lisäksi että pelottelu on intuitiivisesti houkuttelevaa, sen käyttöön on toinenkin syy: kokemus vaihtoehtoisten keinojen puuttumisesta. Monetkaan kampanjoiden ja muiden interventioiden suunnittelijoista (mukaan lukien mainostoimistot) eivät tunne sellaisia interventioiden suunnittelun työvälineitä kuten Intervention Mapping tai käyttäytymisen muutostekniikoiden luokitus. On siis helppo ymmärtää, että monet terveyden edistämisen interventiot nojaavat helposti saatavilla olevien ja arkiajatteluun sopivien keinojen eli pelottelun ja uhkakuvien käyttöön. Mikä siitä tekee ongelman?

Ei muuta pelättävää kuin pelko

Ongelmana on, että ihmiset eivät aina käyttäydy rationaalisesti, eikä evoluutio “suunnitellut” meitä useimpiin niihin asioihin, joita teemme nykyään. Ihmiset yleisesti ovat melko hyviä ylläpitämään positiivista käsitystä itsestään. Yksi keino tähän ovat vääristyneet havainnot. Vaikka riskitieto yleensä kiinnostaa, saatamme sopivissa olosuhteissa sulkea sen pois havaintokentästämme. Silloin kun on kyse yksinkertaisista ja helpoista teoista, tästä ei tule ongelmaa: Jos kehotat kumppaniasi välttämään raa’an kanan syömistä ja kerrot sen vaaroista, hän luultavasti noudattaa neuvoasi ja jättää sen syömättä. Kun on monimutkaisemmista ja vaikeammista asioista kysymys, itseä koskevat havainnot ja käsitykset tulevat mukaan kuvioon.

Tupakoinnin lopettaminen on tunnetusti vaikeaa ja useimmat tupakoijat haluaisivat lopettaa. Altistuminen uhkalle, jota ei kykene välttämään, uhkaa positiivista minäkuvaa. Ei tunnu mukavalta tehdä jotakin riskialtista ja olla samalla täysin tietoinen vaarasta, johon itsensä asettaa. Siksi ihmisellä on keinoja hämärtää tietoisuuttaan. Aina kun luottamus omaan kykyyn välttää riskiä on heikko, ihminen keskittyykin puolustamaan minäkuvaansa joko vähättelemällä riskiä tai korostamalla minäkuvaan liittyviä muita positiivisia puolia. Edellisestä on kyse, kun tupakoitsija kertoo isoäidistään, joka on tupakoinut pari askia päivässä jo neljäkymmentä vuotta ja on vieläkin täysissä voimissaan (”Ei tupakointi välttämättä niin vaarallista ole”). Jälkimmäisestä, kun hän kertoo liikkuvansa kuitenkin viidesti viikossa ja syövänsä puoli kiloa kasviksia päivässä (”Elän terveellisesti”). Erilaiset torjuntaa kuvastavat reaktiot auttavat pitämään yllä positiivista minäkuvaa, mikä puolestaan mahdollistaa riskikäyttäytymisen jatkamisen. Tätä dynamiikkaa on tutkittu jo yli 60 vuotta pääsemättä yksimielisyyteen tulosten tulkinnasta. Meidän tutkimusryhmämme keräsi yhteen kaiken aiheeseen liittyvän tutkimuksen ja arvioi sen kriittisesti. Haimme vastausta siihen, miksi jotkut tutkimukset näyttivät pelottelun toimivan, kun taas toiset – psykologisen teorian mukaisesti – osoittivat sen epäonnistuvan.

Katsauksemme paljasti, että pelolla vaikuttaminen toimi käyttäytymisen muuttamisessa ainoastaan silloin, kun se yhdistettiin toimenpiteisiin, joilla pystyttiin tehokkaasti lisäämään ihmisten luottamusta omaan kykyyn vähentää uhkaa. Eli pelottelun käyttö oli mielekästä vain silloin, kun ihminen uskoi voivansa välttää riskin. Kun ihmisillä ei ollut tätä luottamusta, pelotteluviestit olivat tehottomia ja joskus jopa kääntyivät itseään vastaan.

Jos uhkailu ja kissan nostaminen pöydälle ei ole tehokas keino käyttäytymisen muuttamiseen, niin mikä sitten olisi?

Käytännön suosituksia

• Kun yrität vaikuttaa käyttäytymiseen, selvitä ensin sen taustalla vaikuttavat tekijät (determinantit). Onko tärkein determinantti tietoisuus riskeistä, sosiaaliset normit tai ehkä riittämättömät kyvyt?
• Selvitä seuraavaksi, mitä keinoja on tarjolla keskeisten determinanttien muuttamiseksi (löydät täältä kattavan listan keinoista ja käytännön suositukset).
• Jos päädyt valitsemaan uhkakuvien käytön interventiossasi, varmista nämä kaksi asiaa:
  • Kohdejoukollasi on hyvä luottamus siihen, että he pystyvät eliminoimaan uhkan (eli korkea pystyvyyden tunne), tai
  • Interventiossasi on yksi tai useampia tehokkaita keinoja pystyvyyden lisäämiseen riittävälle tasolle.

Translation by Pilvikki Absetz