Digiterveys: Hypetystä ja toiveita

Rik Crutzen, Maastricht University, The Netherlands

 

Nykyihminen käyttää nettiä kaiken aikaa ja mitä moninaisimpiin asioihin: Olipa tarve tilata ruokakassi kotiovelle tai halu lähettää hassu kissakuva ystävälle toiselle puolelle maailmaa – netti tulee avuksi ja tekee sen mahdolliseksi. Nettiä käytetään yhä enemmän avuksi myös terveyteen liittyvissä tarpeissa ja tähän viitataan termillä e-health (eHealth). Suomeksi puhutaan sähköisistä terveyspalveluista tai digitaalisista terveyssovelluksista – digiterveydestä.

Mitä ovat sähköiset terveyspalvelut / e-health?

 

Sähköiset terveyspalvelut tai –sovellukset (eHealth) tarkoittavat nimensä mukaisesti palveluita (mukaanlukien tieto), joita välitetään tai tehostetaan Internetin ja sitä hyödyntävien teknologisten sovellusten avulla. Terveyspsykologiassa sähköisillä terveyssovelluksilla pyritään vaikuttamaan monenlaiseen terveyskäyttäytymiseen, kuten liikunnan lisäämiseen tai tupakoinnin lopettamiseen. Tämän vuosituhannen alusta lähtien kertyneen tutkimuskirjallisuuden perusteella Internet-interventiot voivat olla tehokkaita. On kuitenkin tärkeää, että sovellusten kehittämistä ohjaa sekä teoria että tutkimusnäyttö.

 

Internet-interventioiden etuja

 

Internet- ja mobiili-interventioilla on monia etuja. Ihmiset saattavat kokea olevansa paremmassa suojassa kuin kasvokkain tapahtuvissa interventioissa. Anonymiteetti lienee erityisen tärkeää kun interventio koskee käyttäytymistä, johon voi liittyä häpeää tai noloutta, esimerkiksi kondomin käyttö tai alkoholinkäytön vähentäminen. Mobiili-interventiot voivat hyödyntää satelliittipaikannusta ja tarjota sen avulla hyvinkin tarkkaa tietoa esimerkiksi paikallisista, välittömästi saatavilla olevista terveellisistä ruokavaihtoehdoista. Kannattaa kuitenkin ottaa huomioon, että anonymiteetti tai paikannus ovat uuden teknologian tuomia mahdollisuuksia, eivätkä ne ole automaattisesti hyödyksi kaikissa sähköisissä palveluissa. Anonymiteetti tai terveellisten vaihtoehtojen saatavuus eivät aina ole keskeisiä tekijöitä terveyttä vaarantavan käyttäytymisen taustalla. Toisin sanoen, internetin ominaisuudet ja mahdollisuudet tulisi nähdä työkaluina, ei takuuvarmasti kaikkiin tilanteisiin sopivana taikasauvana.

 

Käyttötiedot lisäävät Internet-interventioiden arvoa

 

Kaikilla internet-interventioilla on yksi yhteinen selkeä etu: intervention käyttöä pystytään tutkimaan reaaliaikaisesti. Näin voidaan esimerkiksi lisätä ymmärrystä siitä, milloin käyttäjät poistuvat sovelluksesta tai mihin kohtaan he pysähtyvät pidemmäksi aikaa. Käyttödatasta saa myös arvokasta tietoa siitä, miten intensiivisesti sovellusta käytetään (käyttökertojen useus ja kesto) ja mitkä intervention osa-alueet kiinnostavat käyttäjiä eniten. Tietoa voidaan käyttää sovelluksen edelleen kehittämisessä niin että se vastaa paremmin käyttäjien tarpeita, sovelluksen käyttöaika lisääntyy ja samalla intervention positiivisten vaikutusten todennäköisyys kasvaa.

 

Yhteenvetoa

Internet-interventioihin liittyy piirteitä, jotka tarjoavat terveyspsykologialle monia mahdollisuuksia ja hyötyjä. Internet ei ole kuitenkaan taikasauva. Käyttäytymisen muutos on monimutkainen prosessi ja interventioiden vaikuttavuuden kasvattamiseksi tulisi tukeutua olemassaolevaan teoriaan ja näyttöön – ja tämä pätee, olipa kyseessä sitten netissä online tai perinteisesti offline toteutettu interventio.

 

Käytännön suosituksia

  • Sähköisiä terveyssovelluksia voidaan käyttää käyttäytymisen muutoksen tukena. Nämä palvelut on kuitenkin tärkeää kehittää systemaattisesti tutkimustietoon perustuen, kuten muutkin interventiot.
  • Älä suunnittele eHealth-palvelua itsetarkoituksellisesti, vain sen itsensä vuoksi. Digitaalinen palvelu kannattaa ottaa käyttöön asiakkaiden tai potilaiden käyttäytymisen muuttamiseksi vain, jos sille on tarve. Kannattaa miettiä, miksi haluat käyttää tiettyä viestintä ja ovatko sen tarjoamat mahdollisuudet tarkoituksenmukaisia.
  • Jos tarjoat sähköisiä palveluita, tutki ja arvioi, kuinka niitä käytetään. Tämä auttaa ymmärtämään, millä tavalla interventiot otetaan vastaan, ja tätä tietoa voi käyttää palveluiden parantamiseen.

 

Suomennos: Pilvikki Absetz & Johanna Nurmi